Tietoja minusta

torstai 28. huhtikuuta 2016

Suomen Latu & Cube-maastopyöräkiertue Järvenpäässä 27.4.2016

Ryhmäkuvassa osa kurssilaisista sekä muutama keskiviikkolenkillä ollut maastopyöräilijä.

Järvenpään Ladun maastopyöräilytoiminnan vetäjänä tuli pidettyä MTB-toiminnan 1-vuotis syntymäpäivän kunniaksi maastopyöräilykurssi. Kurssilla oli tänä vuonna varsin huikeat puitteet, koska Suomen Ladun Tiina Riikonen toimitti paikalle  Rtechin maahantuomat Cube-pyörät, mukana oli hyvällä kattauksella etujoustoja, täysjoustoja sekä läskipyöriä. 
Tiina on tehnyt huikean suunnittelutyön Cube-kiertueen mahdollistamiseksi, koska kiertue käsittää 21 eri paikkakuntaa pitkin kesää.
Paikallisten latuyhdistysten maastopyörätoiminnan vetäjät laativat sittemmin kurssista esitteen, hommaavat osallistujat, kokoaa+purkaa Tiinan kanssa Cubet sekä hoitavat käytännön toteutuksen kurssilla.

Järvenpään kurssista ei lehteen ehtinyt yhtään ilmoitusta, koska Järvenpään Ladun facebookin kautta kurssi täyttyi muutamassa päivässä siten, että yhtä lukuunottamatta kaikki 12 Cubea oli käytössä ja lisäksi oli vielä 5 ihmistä omilla pyörillä. Sen sijaan kurssista joutui myymään "ei oota" liki 20 henkilölle. Kaikesta päätellen maastopyöräily siis kiinnostaa monia.

Sama maastopyöräkurssiralli jatkuu Keravalla pe 29.4.2016 ja lupauduin sinne vetäjäksi, koska Keravan Ladulla ei ole omaa maastopyörätoimintaa, ainakaan vielä. 
Tiina jatkaa kiertuetta seuraavasti ja tästä Cube-kiertueen aikataulusta voit halutessasi tarkastaa onko kiertue kenties omalla paikkakunnallasi.


Hienoa huomata kuinka innokkaasti ihmiset kokeilevat uusia lajeja ja ylittää itsensä alkujärkytyksestä huolimatta. Eilenkin kuului kysymyksiä, kumpi on etujarru ja mistä niitä vaihteita vaihdetaan -ja silti selvittiin hengissä !


Pyörien kokoamisesssa sarjatyö nopeutti duunia, seuraavaksi polkimet paikalleen

Näkymä oli kuin polkupyöräkaupassa !

Tiina Riikonen kertoo Suomen Ladusta

Tiina Riikonen kertoo maastopyöristä

Tietoa tuli varmasti tarpeeksi, varmaan jopa liikaa

Pitkospuusimulaattorissa oli hymy herkässä

Hienosti meni ja hyvällä ikähaitarilla jengiä mukana

Tämä mimmi ilmoittautui MTB-kurssille extemporee tuntia ennen kurssin alkua, onneksi sattui olemaan pari peruutuspaikkaa auki

Jonossa kiemmurreltiin

Narua oli yllättävän hankala seurata


Esteiden ylitykset aloitettiin hyvin matalalta

Tämä on sitä matalankynnyksen maastopyöräilyä parhaimmillaan

Jarrutusharjoituksia tehtiin ensin tasamaalla

Jarrutusharjoituksissa oli tarkoitus treenata painon siirtoa taakse


Ylämäkitreeneissä harjoiteltiin painopisteen siirtoa alas ja eteen, ettei keuli ympäri




Helpoista poluista aloitettiin

Toistoa toistoa toistoa

reeniä reeniä


"Vuoden vetäjä" kiittää ja jatkaa vapaaehtoispuuhastelua maastopyöräilyn parissa.


Ainiin, tulipa perustettua reilu kuukausi sitten oma läskipyörävuokraamokin: fatbikevuokraus.com jos joku haluaa käydä omatoimisesti kokeilemassa maastossa pyöräilyä !

Ei kommentteja: