Tietoja minusta

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Punkrodder Skateboards

Tämä artikkeli on siirretty vanhasta blogista !




 Puskaradio soitteli mulle taanoin Punkrodder Skateboardsin sävelmää ja olin aivan ällikällä lyöty, että mikäs helevetin juttu tämä nyt oikein on ja uteliaana paskiaisena päätin ottaa asiasta selvää...

Punkrodderin taustatiedoista olen saanut käsiini sellaista faktaa, että ajatus brändin nimestä syntyi joskus vuosia sitten eräästä Ramonesin biisistä ja alkuaikoina tuotteet olivat vain HotRod-henkisiä tekstiilejä, mutta koska skeittaus on kuulunut rodien ja prätkien ohella vahvasti kyseisen jengin harrastuksiin jo 80-luvulta saakka, niin laajeneminen skeittidekkeihin oli luonnollinen jatkumo. Vanhan liiton ilmiöissä kun sattuu skeittaus, rodit, prätkät ja punk kulkemaan vahvasti käsi kädessä.
Punkroddersien perimmäinen idea on, että duunataan sitä mikä tuntuu oikeasti kivalta, eikä niinkään rahan takia.
Kaikesta päätellen varsin aitoa meininkiä ja mikäli suunnitelmat, jotka koskevat skeittausta päätyvät onnistuneeseen toteutukseen, niin Tuusulan suunnalla on luvassa jossain vaiheessa sellaisia skeittibileitä, että niistä puhutaan pitkään ja ainakin scenen sisällä palaute on varmasti positiivista.
.
Punkrodder dekkejä on saatavilla heti nettikaupan auettua: http://www.punkrodder.com/ ja toki Punkrodder on myös Facebookissa.

Punkrodder dekkejä on saatavilla kolmella eri grafiikalla.

Kelpais varmaan sullekin PUNK !

Janne Lappalainen - Mellakka Tuusulan urheilukeskuksen betoniparkissa.

Frontside Flip Indy

Nosepick peruskallioon.

Ei kommentteja: