Tietoja minusta

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tuusulan uusi betoniparkki

Tämä artikkeli on siirretty vanhasta blogista !



Monien vuosien jälkeen Tuusulassa on tapahtumassa ihmeitä !
Skeittipaikkoja ei ainoastaan pureta, kuten trendi on näyttänyt olevan usean viime vuoden ajan. Tuusulassa on nimittäin käynnissä skeittiparkin rakennusprojekti ja alueelta löytyy päivittäin kaiken ikäistä skeittaria, vaikka parkki ei ole vielä puoliksikaan valmis. Kertonee siitä, että käyttäjiä kylällä piisaa ja useammankin kunnanvaltuustossa istuvan paskantärkeän lätkäfaijan pitäisi pikkuhiljaa tajuta tämä tosiasia. Skeittaus ei ole ainoastaan ohitse viilettävä ysäriharrastus, se on valitettavasti tullut jäädäkseen.

Tuusulan skeittiparkkihanke on saanut valtionavustusta, joka on esimerkillinen peliliike avustusmaailmassa yleensäkin. Perusteluissa oli mainittu muunmuassa sellaisia asioita kuin ympäristöystävällisyys ja matalat käyttökustannukset. Samasta avustuskassasta oli joku jäähalli hakenut avustuksia uuteen jäähdytyslaitteistoonsa, mutta siihen rahaa ei kuulemma herunut.

Tuleva parkki on mielestäni vähän erikoinen, tosin oma mielikuva skeittiparkeista on hyvinkin vanhoillinen, eikä siedä juuri minkäänlaisia uudistuksia tai poikkeamia.

Skeittiparkin suunnittelussa on käytetty luovuutta ja erikoisia ratkaisuja löytyy joka nurkasta. Parkin rakentamisessa on muunmuassa uusiokäytetty Lemminkäisen betonielementtejä hyvinkin innovatiivisesti ja sen voi jokainen käydä toteamassa osoitteessa Kilpailukuja, Tuusula.

Tony Pelkonen - Frontside feeble

Jontte - Tailslide

Teemu Rantila - Backside flip

Niko Sulander - Frontside flip

Janne Lappalainen - Mellakka

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moro kuvat oli ihan jees,mutta sieltä puuttuu putki reilejä ja pienenpiä droppeja